Punaisen Ristin yleiskokous pidettiin viime viikonloppuna Joensuussa. Noin viisisataa ristiläistä kokoontui yhteen keskustelemaan ja päättämään seuraavan kolmen vuoden painopisteistä sekä valitsemaan uudet luottamushenkilöt järjestön johtoon.
Toimintalinjaus herätti vilkasta keskustelua, ja siihen tehtiin muutamia täydennyksiä ja muutoksia. Kaakkois-Suomen piirin esityksestä linjaukseen lisättiin maininta jäsenhankinnan tärkeydestä sekä valtakunnallisen jäsenhankintakampanjan käynnistäminen. Hienoa, että saamme tukea jäsenhankintaan myös keskusjärjestöltä. Myös nuorisotoimintaan panostaminen lisättiin kokouksessa linjaukseen.
Kaakkois-Suomen piirin aloite toiminnan suunnittelun aikaistamisesta hyväksyttiin muutettuna. Virallisen toimintasuunnitelman aikataulu pysyy nykyisenä, mutta piireille luvattiin toimittaa jatkossa tietoa tulevan vuoden suunnitelmista ja painopisteistä jo toukokuun loppuun mennessä.
Pitkä ja tunteikas keskustelu käytiin kokouksessa siitä, lisätäänkö sääntöihin kiintiö alle 29-vuotiaalle hallituksen jäsenelle järjestön eri tasoilla (osasto, piiri, järjestön hallitus). Nuoret olivat tätä ehdottaneet, ja olivat esitystä puolustamassa myös yleiskokouksessa. Esitys äänestettiin kuitenkin osastojen toimesta nurin, eikä kiintiöitä haluttu perustaa millekään järjestön tasolle.
Piirin hallituksen jäsenten kausia päätettiin rajoittaa enintään kolmeen peräkkäiseen kauteen riippumatta tehtävästä. Näin ollen, jos piirin puheenjohtaja tulee jatkossa hallituksen sisältä, hänen kautensa maksimipituuteen vaikuttavat hallituksessa jo palvellut vuodet.
Järjestön hallituksen puheenjohtajana jatkaa Elli Aaltonen ja valtuuston puheenjohtajana Otto Kari. Kaikki valinnat menivät vaalitoimikunnan esittämällä tavalla, osa äänestyksen jälkeen. Piirimme edustajiksi valtuustoon valittiin Harri Ihalainen ja Hanna Vehviläinen, varalle Jaakko Honkanen ja Eija Karine. Järjestön hallitukseen ei Kaakkois-Suomen edustajaa saatu.
Kokouksen järjestelyt toimivat erinomaisesti ja tunnelma oli mukava, mistä kiitos Savo-Karjalan iloisille ja avuliaille vapaaehtoisille, työntekijöille sekä keskustoimiston väelle. Kaakkois-Suomen piirin edustajat osallistuivat hyvin aktiivisesti kokoukseen, mistä myös kiitokset!
Mika Asikainen
toiminnanjohtaja