Kiitosten aika
Viikon päästä vietetään piirin kiitosgaalaa, ja Mikkeliin onkin tulossa lähemmäs 200 piirin vapaaehtoista. Todella hienoa nähdä näin suuri joukko koolla.
Loppuvuosi on hyvä aika muistaa ja kiittää ihmisiä. Tämä kannattaa huomioida myös osastoissa. Kiittäminen on tärkeä osa vapaaehtoistoimintaa. Kiitoksen antamiseen on monia toimivia keinoja. Halvin kiitos on mukava yhdessäolo, joka ei välttämättä maksa mitään.
Yleensä ollaan koolla toiminnan ja kokousten merkeissä, mutta kerran vuodessa voi kokoontua ihan muuten vaan. Osaston resurssien mukaan voi sitten harkita vaikka pienen joululahjan antamista tai yhteistä joululounasta osaston vapaaehtoisten kesken. Monella osastolla loppuvuoden kiittäminen onkin jo vakiintunut tapa. Vapaaehtoisten kiittämiseen voi budjetin teon yhteydessä varautua myös ennakolta.
Kiitos vapaaehtoisuudestasi!
Mika Asikainen
toiminnanjohtaja
SPR Kaakkois-Suomen piiri